Kävijöitä: 8

   



.:. PIKAUUTISET
04.05.2008, 14:16 -- Fincross etsii uutta isäntää -- Tuomo Seppänen
Kuten olette huomannut on fincross-sivusto ollut huonolla päivityksellä. Joten lienee aika vaihtaa isäntää. Allekirjoittanut mielii vähentää työtaakkaansa.
Fincross on vuosien saatossa kerännyt suuren lukijajoukon, joiden varaan innokas tekijä voi rakentaa menestyvän sivuston. Kuitenkin on niin, ettei Suomi nimisessä valtakunnasa motocross-aiheisilla nettisivuilla rikastu, mutta sinnikäs ja työtä pelkäämätön kaveri kyllä jonkinlaisille palkoille pääsee.
Mikäli asia kiinnostaa ottanet yhteyttä allekirjoittaneeseen ja neuvotellaan jatkosta.
Terveisin Tuomo Seppänen 0400 710245
tuomo.seppanen@fincross.fi


20.04.2008, 19:42 -- Märkä keli pilasi kisan Espanjassa -- Tuomo Seppänen
pyrtsi-bellpuik-08.jpgJatkuva sade sotki suunnitelmat motocrossin MX1- ja MX2-luokkien toisessa MM-osakilpailussa Espanjan Bellpuikissa sunnuntaina. Pienempi, MX2-luokka ajoi mutavelliksi muuttuneella radalla suunnitellut kaksi erää, mutta MX1-luokan kakkoserä jouduttiin peruuttamaan ajajien vaatimuksesta. Isomman luokan ensimmäisessä erässä sijalle 22. kaasutellut Antti Pyrhönen (kuvassa) totesi kilpailun olleen puhtaasti arpapeliä. >>Lue lisää...

09.04.2008, 19:02 -- Seistolan nilkassa sittenkin murtuma -- Tuomo Seppänen
seistola-naama-2008.jpgValkenswaardissa nilkkansa telonut Matti Seistola joutuu pitämään näillä näkymin neljän viikon sairasloman. SRS-Hondan ykköskuskin nilkasta paljastui tarkemmissa tutkimuksissa pieni murtuma. Seistola kuulee häntä hoitavan lääkärin tuomion huomenna. Mikäli neljän viikon ajotauko pitää paikkansa tulee Seistola missaamaan vielä kolme-neljä MM-osakilpailua. Alkukaudesta hyvässä vedossa ja vauhdissa ollut Seistola saanee heittää hyvästit MX2-luokan kärkikuusikkoon sijoittumiselle.

06.04.2008, 7:42 -- Jussi Nikkilä hyvässä vauhdissa motocrossin MX3-luokan MM-avauksessa. -- Tuomo Seppänen
jussi-nikkila.jpgJussi Nikkilä avasi hyvin motocrossin MX3-luokan MM-sarjan. Ruutanasta kotoisin oleva Nikkilä kaasutteli omassa karsintaryhmässään yhdeksänneksi Espanjan Talavera de la Reinassa ajetun avauskilpailun karsinnoissa. MX2-luokan EM-avaus kisataan samalla kertaa. Tommi Mäkinen selvitti karsinnat, mutta Harri Kullaksen tie nousi pystyyn. >>Lue lisää...

06.04.2008, 7:40 -- Molemmat suomalaiset selviytyivät jatkoon motocrossin MM-avauksessa. -- Tuomo Seppänen
seistola-ponteegola.jpgSRS-Hondan suomalaisajaja Matti Seistola sai tehdä täyden päivätyön selvitäkseen mukaan motocrossin MM-avaukseen Hollannin Valkenswaardissa. Perinteikäs rata oli raskaassa kunnossa kolme viikkoa jatkuneiden sateiden pehmittämänä ja sen sai MX2-luokassa ajava Seistola tuta rankemman jälkeen. Nilkkansa treeneissä telonut kangasalalainen keskeytti omassa karsintaerässään ja joutui hakemaan finaalipaikan Last Change erän kautta. Seistolan puristus riitti lopulta erän neljänteen sijaan ja paikka finaalieriin irtosi täpärästi, sillä erän kuusi nopeinta kelpuutetaan mukaan loppukilpailuun. Myös Delta-Suzukia MX1-luokassa ajava Antti Pyrhönen esiintyy sunnuntain loppukilpailussa. >>Lue lisää...

01.04.2008, 10:09 -- Matti Seistola starttaa MM-sarjaan ennakkosuosikkien joukossa. -- Tuomo Seppänen
seistola-naama-2008.jpgItalialaisen SRS-Honda Motocrosstiimin ykköskuljettajana toimiva 25-vuotias Matti Seistola aloittaa neljännen täyden kautensa motocrossin MM-sarjassa. Viime vuonna MX2-luokassa kahdeksanneksi sijoittunut kangasalalainen lukeutuu alkavan kauden ennakkosuosikkeihin tässä pienemmässä kokoluokassa. Isommassa MX1-luokassa nähdään myös suomalaisväriä, sillä Antti Pyrhönen palaa kehiin. Tällä kertaa Suzukin sarvissa. >>Lue lisää...

09.03.2008, 21:03 -- Seistola kaatuili ulos voittokamppailuista -- Tuomo Seppänen
seistola-mont08.jpgItalian avoimen crossimestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin Ponte a Egolan radalla kosteissa olosuhteissa. Sunnuntai aamun aika-ajossa lähes sekunnin pohjat MX2-luokassa ajanut SRS-Hondan Matti Seistola tuupertui kakkoserässä avauskierroksella liejuun. Ensimmäisessäkin erässä yksi kaatuminen suisti kangasalalaisen voittokamppailusta. Yamahaa ajava Davide Guarneri oli pikkuluokan kisan ykkönen. Antonio Cairoli täydensi Yamahan päivän kaasuttelemalla MX1-luokassa ylivoimaiseen voittoon. >>Lue lisää...

08.03.2008, 20:04 -- Seistola kolmas karsinnoissa -- Tuomo Seppänen
seistola-ponteegola.jpgSRS-Hondan Matti Seistola on hyvässä vauhdissa Italian sarjan kolmannessa osakilpailussa Ponte a Egolassa. Kangasalalainen kellotti kolmanneksi MX2-luokan karsinnassa. Ykkösekeksi ajoi Silver Action-KTM tallin ranskalaispilotti Jeremy Tarroux kolmen kymmenyksen turvin. Kakkonen oli Seistolan vanha kiistakumppani Manuel Monni Yamahallaan 8 sadasosaa edellä. Isomman, MX1-luokan karsintaerän nopein oli Yamahaa tykittävä Antonio Cairoli niukasti ennen Martin Hondan Marc DeReuveriä. Kakksikko hyppi kukkona tunkiolla Rinaldi Yamahan voimakaksikon Philippaerts/Coppins poissaollessa. >>Lue lisää...

04.03.2008, 19:32 -- Konkari palaa kehiin -- Tuomo Seppänen
Miska-Aaltonen.jpgMotocrossin 13-kertainen Suomen mestari ja viimeinen suomalainen MM-erävoittaja Miska Aaltonen, 35, tekee paluun kilparadoille. Enduron MM-sarjassakin yhden kauden motocrossuransa jälkeen ajanut turkulainen on tehnyt ajajasopimuksen Kawasakin maahantuoja Sumeko Oy:n kanssa. Aaltonen ei tähtää enää ulkomaille, mutta SM-mitali on miehen mielessä. >>Lue lisää...

25.02.2008, 9:52 -- Coppins voitti Valencessa. -- Tuomo Seppänen
coppins-valence08.jpgRinaldi-Yamahan Joshua Coppins jatkaa hyviä otteitaan “preseason” kisoissa. Uusseelantilainen voitti kaikki kolme erää Ranskan Valencessa ajetussa kovatasoisessa kisassa. Isäntämaan Kawasaki-pilotti Sebastian Pourcel oli kakkonen ja MX1-luokan hallitseva mestari, tehdas Suzukia ajava Steve Ramon kolmas. KTM.n Tyla Rattray ja Tommy Searle oli nopeimmat MX2-luokan kuskit. >>Lue lisää...

25.02.2008, 9:35 -- Seistola jäi starttikasaan Italiassa. -- Tuomo Seppänen
seistola-castigliano08.jpgMatti Seistola jäi starttikasan alle Italian crossisarjan toisen osakilpailun avauserässä Castigliano del Lagon radalla Italian Toscanassa sunnuntaina. Toisessa erässä vajaakuntoinen SRS-Hondan pilotti nilkutti viidenneksi. MX2-luokan ykköseksi kaasutteli Manuel Monni. Joensuulaispilotti Tommi Mäkinen avasi kautensa kaasuttelemalla kovassa seurassa eräsijat 35 ja 34. Isommassa luokassa tahtipuikkoa heilutti Rinaldi-Yamahan kakkoskuski David Philippaerts voittamalla molemmat erät. >>Lue lisää...

17.02.2008, 22:37 -- Matti Seistolalta lupaava kauden avaus. -- Tuomo Seppänen
seistola-mont-08-su.jpgMotocrossin MX2-luokan MM-sarjaan valmistautuva Matti Seistola avasi kautensa kaasuttelemalla Italian mestaruussarjan avauskilpailussa viidenneksi. Neljättä vuottaan italialaisen SRS-Honda-tallin ykköspilottina aloittava Seistola kamppaili Montevarchin Miravalle radalla molemmissa erissä voitosta aina viimeisille kierroksille saakka. Pikkuluokan voitti Nicolas Aubin ja isomman näyttävien kamppailujen jälkeen Joshua Coppins. Kuvassa Seistola kiusaa ensimmäistä erää johtavaa Manuel Monnia.l >>Lue lisää...


OTSIKOT
- Fincross etsii uutta isäntää, 04.05.2008, 14:16, Tuomo Seppänen
- Märkä keli pilasi kisan Espanjassa, 20.04.2008, 19:42, Tuomo Seppänen
- Seistolan nilkassa sittenkin murtuma, 09.04.2008, 19:02, Tuomo Seppänen
- Jussi Nikkilä hyvässä vauhdissa motocrossin MX3-luokan MM-avauksessa., 06.04.2008, 7:42, Tuomo Seppänen
- Molemmat suomalaiset selviytyivät jatkoon motocrossin MM-avauksessa., 06.04.2008, 7:40, Tuomo Seppänen
- Matti Seistola starttaa MM-sarjaan ennakkosuosikkien joukossa., 01.04.2008, 10:09, Tuomo Seppänen
- Seistola kaatuili ulos voittokamppailuista, 09.03.2008, 21:03, Tuomo Seppänen
- Seistola kolmas karsinnoissa, 08.03.2008, 20:04, Tuomo Seppänen
- Konkari palaa kehiin, 04.03.2008, 19:32, Tuomo Seppänen
- Coppins voitti Valencessa., 25.02.2008, 9:52, Tuomo Seppänen
- Seistola jäi starttikasaan Italiassa., 25.02.2008, 9:35, Tuomo Seppänen
- Matti Seistolalta lupaava kauden avaus., 17.02.2008, 22:37, Tuomo Seppänen
- Matti Seistolan kevätvauhti lupailee hyvää., 16.02.2008, 19:52, Tuomo Seppänen
- Yamaha voittoisa Anaheimissa., 04.02.2008, 18:40, Tuomo Seppänen
- Seistola voitti kauden avauksen, 28.01.2008, 18:11, Tuomo Seppänen
- Chad Reed tyylitteli voittoon Anaheimissa., 20.01.2008, 18:39, Tuomo Seppänen
- Antti Pyrhösellä mielenkiintoinen Tsekin matka, 19.01.2008, 16:35, Tuomo Seppänen
- Marko Kovalainen koki kovia Espanjassa, 17.01.2008, 4:23, Tuomo Seppänen
- Bubba voitti toisen osakisan., 14.01.2008, 16:56, Tuomo Seppänen
- Yamahan Chad Reed vei AMA.n Supercross-avauksen , 07.01.2008, 13:37, Tuomo Seppänen
- AMA.n Supercross-sarja on samalla MM-sarja., 01.01.2008, 10:23, Tuomo Seppänen




Matti Seistola
Jukka Pirinen












Lisää kuvia >>

 

 

   
 

Copyright © 2003 - 2008 Fincross

   
      - Hallinta -